Olen 29- vuotias nainen Kouvolasta, jonka suurin unelma lapsesta saakka oli joskus julkaista oma kirja ja joka on aina rakastanut lukea ja kirjoittaa erilaisia tarinoita. Kun sitten lopulta vuonna 2020 sain valmiiksi oman ensimmäisen romaanini, päätin alkaa tutkia mahdollisuutta julkaista kirjani omakustanteena. Netti on pullollaan ohjeita ja aiheeseen sai tutustua melko paljon itse, mutta noin puolen vuoden pituisen projektin jälkeen pitelin kädessäni minun kirjoittamaa kirjaa.
Jostain syystä meni silti aika kauan, ennen kuin aloin mieltää itseäni ”kirjailijaksi”. Määrittääkö kirjailijaksi sen, että sitä tekee ammatikseen? Tai se, että sinulla on kustannussopimus? Jos se siitä on kiinni, voin kyllä tehdä kustannussopimuksen itseni kanssa. Ja ei, kukaan muu ei ole tätä termin käyttöä kyseenalaistanut, paitsi minä itse.
Jatkossa alan käyttämään sitä enemmän, ylpeänä. Varsinkin kun tänä syksynä julkaisen uuden kirjani ”Vuorovettä”. Edelleen omakustanteena, ja ylpeänä siitä.
Intohimojani ovat
Lukea ja kirjoittaa (obviously)
Kaksi koiraani
Kirjanpito (uskokaa tai älkää)
eSports
Tietokonepelit
Cleo ja Cara
Tässä on kuvassa kaksi parasta ystävääni. He ovat rodultaan länsigöötanmaanpystykorvia eli gööttejä. Cleo on kuvassa vasemmalla ja Cara oikealla.
Ammatti
Olen ammatiltani taloushallinnon yrittäjä. Yrittäjyydestä olen löytänyt aivan uudenlaista luovuutta ja intohimoa tehdä minunlaisiani asioita. Olen myös yllätyksekseni huomannut, että tällainen työskentely sopii minulle erittäin hyvin.
Nuorkauppakamari
Harrastan vapaa- ajallani myös nuorkauppakamaritoimintaa ja olen Kotkan Nuorkauppakamarin aktiivinen jäsen. Nuorkauppakamarista olen saanut uudenlaista rohkeutta tehdä niitä asioita, jotka minua oikeasti kiinnostavat. Nuorkauppakamari on tarjonnut myös oivan väylän tutustua ja ystävystyä ihmisten kanssa ympäri Suomen. Tämä on onnistunut jopa minulta, joka olen toivoton introvertti ja ahdistun helposti isoissa porukoissa. Olen enemmän kuuntelija, kuin puhuja.